Uusi uniikki saunatila Jyväskylän keskustassa historiallisessa rakennuksessa Vanha Ortopedia. Kiinteistö on saneerattu asuntokäyttöön 2018 ja samalla ensimmäisessä kerroksessa sijaitseva saunaosasto koki totaalisen uudistuksen. Tila sopii isommallekin porukalle (max n. 20) ja saunan lauteille mahtuu kerralla hyvin väkeä. Suihkuja pesuhuoneessa on 4 kpl.
Erillinen pukeutumistila ja avara oleskelutila, jossa vesipiste sekä jääkaappi ja pöytätilaa sekä ruokailuryhmä.
Tila sijaitsee kiinteistön ensimmäisessä kerroksessa. Sisäänkäynti sisäpihalta, pyöreän tornin vasemmalta puolelta. Omat juomat sallittu ja myös pientä purtavaa voi tuoda tilaan mukanaan. Omat pyyhkeet mukaan. Sauna ei ole valmiiksi päällä eli muistakaa napsauttaa kiuas päälle (ja myös pois päältä lähtiessä). Loppusiivous sisältyy aina hintaan. Jokainen käyttäjä kerää itse roskat roskakoriin sekä tyhjät tölkit ja vastaavat jätesäkkiin roskakorin viereen (tai vie mennessään pois). Lasipullot eivät ole sallittuja viedä saunaan / pesutilaan.
Huomioittehan, että kyseessä on asuinrakennus eli turhaa meluamista käytävillä tulee välttää. Suihkuhuoneen ovi kannattaa pitää kiinni, ettei vesihöyry aiheuta turhaa palohälytystä.
Saunaa suositellaan vuokrattavaksi maksimissaan 20 henkilön ryhmille.
Lopuksi avain takaisin avainlaatikkoon.
Tähän tilaan ei valitettavasti ole vielä saatavilla online-varauksen yhteydessä tilattavia lisäpalveluja.
Aloita varaaminen valitsemalla päivä tai klikkaamalla vapaata ajankohtaa varauskalenterissa. Näet seuraavalla sivulla yksityiskohtaiset hintatiedot valitsemallesi päivälle.
1. VARAUS
Vuokra-aika on asiakkaan tekemän varauksen mukainen. Vuokra-aika päättyy joka päivä klo 22.
Tilan varaajan ja kaikkien tilassa olevien tulee olla täysi-ikäisiä ellei muusta ole sovittu erikseen.
Maksullisten yleisötapahtumien järjestäminen tilassa on kielletty.
2. PERUUTUS
Ylivoimaisesta esteestä johtuen tilan omistaja voi perua saunatilan varauksen ennen varauksen alkua. Tässä tilanteessa ennakkoon maksettu vuokra ja mahdollisten lisäpalvelujen hinta palautetaan kokonaisuudessaan asiakkaalle, mutta tilan omistaja ei ole muuten korvausvelvollinen.
Asiakkaan tekemä varaus on sitova. Mikäli asiakas peruuttaa tilavarauksen, tilan omistajalla tai välittäjällä ei ole velvollisuutta palauttaa vuokrahintaa tai jättää vuokraa laskuttamatta.
3. VAHINGOT
Asiakas on velvollinen korvaamaan vuokrauksen yhteydessä tiloille, kiinteistön omistajalle ja/tai kolmannelle osapuolelle aiheuttamansa vahingon täysimääräisenä. Vuokraaja on vastuussa myös vuokra-ajan jälkeen tapahtuvista vahingoista, jotka aiheutuvat tiloissa olleiden toiminnasta ja/tai huolimattomuudesta.
Tilat tulee siivota ohjeiden mukaan vuokra-ajan päättymiseen mennessä ellei muusta ole sovittu. Mikäli siivousohjeita ei ole noudatettu, varauksen tekijää voidaan jälkikäteen laskuttaa toteutuneiden kustannusten mukaan.
4. JÄRJESTYS
Tilassa saa yhtäaikaisesti oleskella korkeintaan se määrä henkilöitä, joka on tilan kuvauksessa mainittu.
Tupakointi sisätiloissa on kielletty. Lemmikkieläimet eivät ole sallittuja tilassa.
Vuokraaja vastaa tilojen lukitsemisesta vuokra-ajan päättyessä sekä varmistaa, että saunan kiuas on pois päältä saunomisen päätyttyä.
5. REKLAMAATIO
Mahdolliset reklamaatiot tulee esittää viivytyksettä viimeistään heti vuokrausta seuraavana arkipäivänä sähköpostitse osoitteeseen juha.vakimies@skanska.fi tai numeroon 050 3759794. Vuokraajalle ei korvata ylivoimaisesta esteestä aiheutuneita vahinkoja.
Kapasiteetti | 20 hlö |
Ruoka & Juoma | |
Kokous & Viihde | |
Puitteet | |
Tilan omistaja | Osasto 51 |
Tilan osoite |
Vaasankatu 2 B-rappu LH 2 40100 Jyväskylä |
Asiakaspalautteet & Arvosanat
Yhteenveto
Yhteenveto perustuu 8 arvosteltuun tilaisuuteen, joissa on ollut yhteensä 102 osallistujaa.
Tämä tila on saanut pääasiassa erinomaisia arvosanoja. Voit siis luottavaisin mielin järjestää tilaisuuden täällä.
Yksittäiset palautteet
Yhteensä 8 palautetta.
Näytetään tulokset 1 - 8. Sivu: 1 / 1
<< Edellinen Seuraava >>
Kaveriporukan saunailta
Tilan vuokraaminen oli helppoa ja vaivatonta. Sauna/pesuhuone siistissä kunnossa. Sopivan kokoinen 10 hengen porukalle.
Palaute annettu 2.9.2024 16:52:48 nimellä Pellonpää .
Yhdistyksen tai urheiluseuran saunailta
Ilmoituksessa ei ollut videolaitteiston saatavuutta, vain palautteissa että ei saa TVtä toimimaan. Mutta hienosti toimi tietokoneesta langattomasti suoraan kuvaruudulle eli toin turhaan valkokankaan ja vidotykin.
Palaute annettu 22.4.2024 15:42:45 nimellä Juha.
Tilan vastaus:.
Tv oli tosiaan väliaikaisesti pois käytöstä, mutta hyvä, että onnistui esitys ja pahoittelut välineistön turhasta roudaamisesta. Laitamme hankintalistalle muutamia tuoleja lisää.
Kaveriporukan saunailta
Viihtyisä ja siisti saunatila.
Palaute annettu 22.4.2024 10:47:04.
Syntymäpäivät
Tila oli sopiva tarkoituksiini, mutta yli 15 hengen porukalla voisi jo olla ahdasta. Tilaa varatessa oli tieto, että tilassa olisi tv, no kyllä se siellä olikin mutta nostettuna alas telineestään seinän viereen laitettuna ja ei kytkettynä eli sitä emme päässeet hyödyntämään. Myös osa pöydän ympärillä olleista ruokapöydän tuoleista oli istuttu rikki, puut poikki istuinosan alta, joita emme turvallosuussyistä sitten uskaltaneet käyttää. Äänentoiston kanssa meinasi nyös olla ongelmia, laite oli kiinni seinässä latauspistokkeella, mutta pistorasia oli ilmeisesti viallinen, sillä laite sammui kesken kaiken. Kytkemällä johdon toiseen pistorasiaan alkoi homma kuitenkin pelittää. Plussana se, että saunaosasto oli tilava! Tosin kulkeminen erillisestä pukuhuoneesta juhlatilan kautta suihkutiloihin voi olla ikävä yllätys joillekkin. Keittiötason kaapeissa oli joitakin kertislautasia ja välineitä, muuten tarvitaan kaikki omat tarvikkeet kauttausta varten. Mutta kaiken kaikkiaan hyvät ja siistit tilat!
Palaute annettu 18.3.2024 10:42:29 nimellä Sini.
Tilan vastaus:.
Kiitoksia palautteestasi. Tv joutui korjaukseen, joten pahoittelut, ettei se ollut käytössä. Tuolit pitää ottaa myös korjaukseen/vaihtoon.
Yhdistyksen tai urheiluseuran saunailta
Viihtyisät tilat mutta siellä oli kylmä! Saunavaraus olisi hyvä saada klo 24.00 asti viikonloppu päivinä. Kokoustilan tuolit notkui.Saunan lauderakenteet voisivat olla järeämpää tekoa.
Palaute annettu 24.1.2024 21:41:17.
Tilan vastaus:.
Kiitos palautteestasi. Pahoittelemme kylmyyttä, kovat pakkaset yllättivät meidätkin. Valitettavasti joudumme noudattamaan taloyhtiön järjestyssääntöjä eli klo 22 alkaa hiljaisuus. Parannamme kaluston kuntoa.
Työpaikan virkistystapahtuma
Työpaikan pikkujoulut (15 henkeä)
Palaute annettu 18.12.2023 12:23:22 nimellä Juuso.
Yhdistyksen tai urheiluseuran saunailta
Erittäin helppo löytää paikalle ja sisälle tiloihin. Tiloista löytyi kaikki tarpeellinen mitä oli luvattukin.
Palaute annettu 16.10.2023 16:35:12.
Työpaikan virkistystapahtuma
Hei,
Saunatila oli viihtyisä ja siisti. Ainut miinus oli, että emme tienneet saunan olevan pois päältä. En löytänyt asiasta mainintaa tilausvahvistuksesta jotta olisimme voineet tämän huomioida ja käydä tilassa ennen tilaisuuden alkua.
Palaute annettu 16.10.2023 08:31:54.
Tilan vastaus:.
Kiitoksia havainnosta. Lisätään tieto esittelytekstiin.
Näytetään tulokset 1 - 8. Sivu: 1 / 1
<< Edellinen Seuraava >>