SaunaOnline Taloyhtiö
  • SaunaOnline:  Sauna-, kokous- ja juhlatilat | Taloyhtiöt
 

Ruusula 5 Sauna ja saunakabinetti

Töölön sydämessä sijaitseva laadukas saunakabinetti, joka soveltuu hyvin esimerkiksi tiimipäivien viettoon, rentoihin kokouksiin ja kaveriporukouden saunailtoihin. Tila sijaitsee Ruusulan keilahallin yhteydessä, jolloin tilaisuuteen on helppo yhdistää keilausta joko saunaa ennen tai sen jälkeen.

Tila koostuu kokoustilasta, saunakabinetista ja saunaosastosta. Saunakabinetista löytyy iso taulu-tv, johon voi liittää esimerkiksi oman läppärin. Käytössänne on myös Wifi-yhteys ja äänentoistojärjestelmä. Kokonaisuudessaan tilaa suositellaan maksimissaan 16 hengen tilaisuuksiin.

Tilavaan ja laadukkaaseen saunaan mahtuu kerralla noin 6 saunojaa. Suihkuja käytössä on kolme.

Tila on anniskelualuetta, joten omien juomien tuominen tilaan ei ole mahdollista. Oleskelutiloista löytyy juomakaappi, jonne toimitamme valmiiksi erilaisia virvoitusjuomia sekä olutta, siideriä ja lonkeroa. Tilauksesta tilaan saa myös muita juomia, kuten viiniä. Juomat laskutetaan erikseen kulutuksen mukaan.

Tilan vuokrahintaan sisältyy myös pyyhkeet ja perussiivous.

Tervetuloa viettämään onnistunut tilaisuus!

Tähän tilaan ei valitettavasti ole vielä saatavilla online-varauksen yhteydessä tilattavia lisäpalveluja.

Aloita varaaminen valitsemalla päivä tai klikkaamalla vapaata ajankohtaa varauskalenterissa. Näet seuraavalla sivulla yksityiskohtaiset hintatiedot valitsemallesi päivälle.

Valitse päivä...


...tai klikkaa vapaata ajankohtaa varauskalenterissa

Kalenteritietoja ladattaessa tapahtui virhe! Tapahtumia ei saatu ladattua. Jos virhe jatkuu, ota yhteyttä ylläpitoon.
Kalenteritietoja ladataan...


1. VARAUS
Vuokra-aika on asiakkaan tekemän varauksen mukainen. Mahdollisista lisätunneista on sovittava etukäteen tilan omistajan kanssa ja niistä voidaan veloittaa erillinen maksu.

Tilan varaajan ja kaikkien tilassa olevien tulee olla täysi-ikäisiä.

Maksullisten yleisötapahtumien järjestäminen tilassa on kielletty.


2. PERUUTUS
Ylivoimaisesta esteestä johtuen tilan omistaja voi perua saunatilan varauksen ennen varauksen alkua. Tässä tilanteessa ennakkoon maksettu vuokra ja mahdollisten lisäpalvelujen hinta palautetaan kokonaisuudessaan asiakkaalle, mutta tilan omistaja ei ole muuten korvausvelvollinen.

Asiakkaan tekemä varaus on sitova. Mikäli asiakas peruuttaa tilavarauksen, tilan omistajalla tai välittäjällä ei ole velvollisuutta palauttaa vuokrahintaa tai jättää vuokraa laskuttamatta.


3. VAHINGOT
Asiakas on velvollinen korvaamaan vuokrauksen yhteydessä tiloille, kiinteistön omistajalle ja/tai kolmannelle osapuolelle aiheuttamansa vahingon täysimääräisenä. Vuokraaja on vastuussa myös vuokra-ajan jälkeen tapahtuvista vahingoista, jotka aiheutuvat tiloissa olleiden toiminnasta ja/tai huolimattomuudesta.

Tilat tulee siivota ohjeiden mukaan vuokra-ajan päättymiseen mennessä ellei muusta ole sovittu. Mikäli siivousohjeita ei ole noudatettu, varauksen tekijää voidaan jälkikäteen laskuttaa toteutuneiden kustannusten mukaan.


4. JÄRJESTYS
Tilassa saa yhtäaikaisesti oleskella korkeintaan se määrä henkilöitä, joka on tilan kuvauksessa mainittu.

Tupakointi sisätiloissa on kielletty.

Vuokraaja vastaa tilojen lukitsemisesta vuokra-ajan päättyessä.


5. REKLAMAATIO
Mahdolliset reklamaatiot tulee esittää viivytyksettä viimeistään heti vuokrausta seuraavana arkipäivänä sähköpostitse osoitteeseen toni.toivonen@bowling.fi tai puhelimitse numeroon 0503791381. Vuokraajalle ei korvata ylivoimaisesta esteestä aiheutuneita vahinkoja.

3D Virtuaaliesittely

Asiakaspalautteet & Arvosanat

SaunaOnlinessa ainoastaan varauksen todellisuudessa tehneet pääsevät arvostelemaan tilan. Voit siis olla varma, että kaikki palautteet ovat aitoja ja antavat totuudenmukaisen kuvan tilasta ja palvelusta. Mikäli olet varannut tilan, saat tilaisuuden jälkeen automaattisesti sähköpostitse linkin, josta pääset tekemään arvostelun ja antamaan palautetta.

Yhteenveto

Yleisarvosana 3.33
Tilan kunto
3.33
Hinta/laatu-suhde
3.67
Varustelu
2.67
Tilan siisteys
3.33
1 = Heikko    5 = Erinomainen

Yhteenveto perustuu 3 arvosteltuun tilaisuuteen, joissa on ollut yhteensä 17 osallistujaa.

Tämä tila on saanut keskimääräistä heikompia arvosanoja, joten tila ei kaikilta osa-alueiltaan ole huippuluokkaa. Tila kuitenkin soveltuu hyvin tilaisuuksiin, joissa kaikkien puitteiden ei tarvitse olla huipputasoa.

Yksittäiset palautteet

Yhteensä 3 palautetta.

Näytetään tulokset 1 - 3. Sivu: 1 / 1
<< Edellinen Seuraava >>

Kaveriporukan saunailta

Tilan kunto
5
Hinta/laatu
5
Varustelu
1
Siisteys
5
6
03/2024

Kruununhaka korkin avaajaa ei löytynyt.


Palaute annettu 23.3.2024 13:15:07.
 

Kaveriporukan saunailta

Tilan kunto
4
Hinta/laatu
3
Varustelu
4
Siisteys
4
5
12/2023

Sauna oli siisti ja lauteille olisi mahtunut porukkaa luvattua enemmänkin. Mutta löylyä sai heittää jatkuvalla syötöllä, muuten tuli kylmä. Hiki ei lauteilla tullut, sen verran alimitoitettu taisi kiuas olla - tai sitten säädöt pielessä. Juomakaapista otimme väliaikajuomat, valikoima oli hyvä. Mutta jostain syystä meiltä yritettiin laskuttaa käyttämäämme enemmän - tämä kuitenkin hoitui neuvottelemalla.


Palaute annettu 10.12.2023 16:49:55 nimellä Vänner.
 

Yhdistyksen tai urheiluseuran saunailta

Tilan kunto
1
Hinta/laatu
3
Varustelu
3
Siisteys
1
6
12/2019

Kaapeissa roskia,tyhjiä tölkkejä.siivous kuntoon.lauteet ei ole kunnolla paikoillaan,heiluvat.


Palaute annettu 13.12.2019 17:24:36.
 

Näytetään tulokset 1 - 3. Sivu: 1 / 1
<< Edellinen Seuraava >>

Tilan perustiedot

Kapasiteetti 12 hlö
Ruoka & Juoma
Kokous & Viihde
Puitteet
Tilan omistaja Oy Bowling Ab
Tilan osoite Ruusulankatu 5
00260 Helsinki
3D Virtuaaliesittely
3D Virtuaaliesittely

Sijainti kartalla